Sairastelua…
» Kirjoitettu 03.04.2012
Ajokoirapentue jäi sitten meillä haaveeksi. Käytimme Shumin eilen lääkärissä ja pelkäämäni diagnoosi osoittautui todeksi. Shumilla on kohtutulehdus ja kohtu poistetaan huomenna keskiviikkona. Antibiooteilla ja kipulääkkeillä mennään siihen saakka. Onneksi tämä oli se helpommin huomattava versio taudista, jossa eritettä valuu ulos ja huomasin sen ajoissa. Nyt sitten toivomme, että leikkaus sujuu ongelmitta ja koira palautuu ennalleen. Jalostuskoiraksi siitä ei tosin enää ole.
Kallella todettiin samalla virtsatulehdus, vaikka tiesin sen oireista jo etukäteen. Toivotaan, että antibiootit puree ja vanha herra selättää vielä tämän tulehduksen. Kalle alkaa olla jo siinä iässä, että enää ei voi puhua vuosista vaan kuukausista, joita on edessä.
Että tällainen pääsiäisviikko on meillä…varsinainen Via Dolorosa.
Kuulumisia 1.4.
» Kirjoitettu 01.04.2012
Maaliskuussa on tapahtunut monenlaista. Pitkältä tuntuva jännitys palkittiin vihdoin kun Lyyti ultrattiin kantavaksi 19.3. Vaikka odotettavissa onkin pieni pentue oli tunne helpottava kun kuitenkin on pentuja tulossa. Nyt on vielä toivottava, että kaikki menisi loppuajankin hyvin.
Toinenkin jännityksen aihe on laitettu alulle eli toiveissa olisi ihan ensimmäinen ajokoirapentue meidän kenneliimme. Shumi kävi vierailemassa FIN MVA FI KVA Puskajussin Kenon luona 18.3. ja peukut pystyssä odottelemme mitä tämä vierailu sai aikaan
Sanni täytti 30.3. jo yhdeksän vuotta, mutta ei ikä ainakaan vielä paina. Samanlainen iloinen ja terve koira on kuin aina ennenkin. Sannin ja Kaukon Elvis -pentuekin tuli 13.3. jo 2 vuoden ikään ja lähentelevät jo aikuisikää. Tai niin aikuista kuin nyt labradoreista voi toivoa tulevan 😉 Simba (KT Tutti Frutti) käväisi maaliskuun lopulla silmätarkastuksessa ja täysin terveeksi oli lääkärin silmät todennut. Hienoa!
Jossain päin Suomea kuulemma on jo tehty mejäjälkiäkin, mutta meillä on lunta vielä parhaimmillaan polveen saakka (ainakin tällaisella mun mittasella). Tänään oli kuitenkin hankikelit ja loistava ulkoilukeli. Tässä on mennyt koko kevät noiden tyttöjen juoksujen ja tiineyden odottelussa niin on jäänyt kaikki näyttelyt ja kokeet vähän taka-alalle. Ehkä tässä pitäisi alkaa jo todella miettimään kevään/kesän suunnitelmia, ainakin Elmon ja sijoitusnarttujen osalta. Pääsiäisenä onkin seuraavat treenit tulossa ja toivotaan, että nuo lumet sulaisi jo sen verran, että pääsisimme maastoharkkoihin.
Loppuun vielä kuvat Sannista 9-vuotispäivänään ja Lyytistä, jolla kuvassa 45 vrk odotusta takana.
Ajokokeita ja treenausta.
» Kirjoitettu 01.03.2012
Aika menee sellaista vauhtia, etten meinaa millään keretä kirjoittaa uutisia tänne.
Pasi on käynyt Lennin kanssa ajokokeissa ja täytyy sanoa, että kolmas kerta toden sanoi ja Lenni ajoi Laihialla kauden päätöskisassa ykköstuloksen. Kaksi muuta kertaa oli niin harmittavan lähellä, sillä molemmilla kerroilla pisteitä ykkösestä jäi uupumaan vain 1,5. Huonoa tuuria oli matkassa näillä kerroilla, sillä koira toimi hyvin, mutta ulkopuolisista johtuvista syistä ajo keskeytyi vähän liian aikaisin.
Pikku Oopee starttasi pari päivää 1-vuotissynttäreidensä jälkeen Peräseinäjoen kokeessa ja ajoikin loistavan ykköstuloksen 87,54 pisteellä. Harvinainen tilanne on aiheuttanut jopa päänvaivaa meidän taloudessa kun kerrankin olisi useampikin koira, jolla olisi pitänyt kokeisiin ehtiä.
Tälle kaudelle Shumille 2 x AJOK 1, 2xAJOK 2, 1xAJOK 0 (ajoi jäniksen kiinni), Lennille 2xAJOK 1, 2xAJOK 2 ja Oopeelle 1xAJOK 1.
18.2. osallistuimme Jeren kanssa Lakeuden noutajakoirayhdistyksen talvipäiville. Mukana oli myös Sanni ja Elmo. Mukavasti päivä kuluikin erilaisten tehtävien merkeissä eikä ihan viimeisiksikään jääty vaan sopivasti keskivaiheilla olimme leikkimielisen kisan tuloksissa. Päivän päätteeksi oli vuosikokous, jossa Elmo ja Lyyti saivat valiopalkinnot viime vuoden suorituksistaan. Kuvia päivästä ei siunaantunut yhtään kun patterit loppuivat sopivasti ennen ensimmäistäkään kuvaa
Lauantaina 25.2. oli vuorossa kasvattien treenipäivä. Mukana tällä kertaa olivat Elmo ja Jere, Anne ja Tytti ja Kirsi ja Siiri. Toko oli pääosassa treeneissä, mutta otimme myös ohjausta ja markkeerausta damilla ja varistakin noudettiin.
Kuvat eivät taas suostuneet tänne latautumaan, joten yritän myöhemmin uudestaan.
Kuulumisia lyhyesti.
» Kirjoitettu 06.02.2012
Nyt on Shumin lonkat sitten virallisestikin A/A ja myös ataksiatestin tulos on saapunut. Tulos oli normaali eli ei kanna sairautta. Hienot tulokset ja varsinkin nuo lonkat lämmittää mieltä kun kyseessä on jo 5 -vuotias aikuinen käyttökoira.
Lyytille on uros valittuna ja uutisoin asiasta kun jotain tapahtuu sillä rintamalla. Pentusuunnitelmissa tietoa yhdistelmästä.
Elmon Kajaanin näyttelyn oudolle käytökselle on löytynyt syykin. On reväyttänyt oikean takajalan sisäreiden ja nyt kipulääkekuurin päätyttyä on vielä hierojalle ajat varattuna. Yksi hierontakerta on jo takana. Ei enää arista takapäätään ja hännästäkin saa vaikka vetää, joten toivotaan, että pääsimme säikähdyksellä.
Järviseudun Sanomista pyysivät pientä haastattelua vuoden 2011 suosituimmasta koirarodusta ja paikallisen kasvattajan mietteitä asiasta ja omasta kasvatustoiminnastani. Juttu oli 1.2. lehdessä ja etusivulla on kopio sivusta josta jutun voi käydä lukemassa.
Kajaanin KV 14.1.2012
» Kirjoitettu 16.01.2012
Vuoden ensimmäinen näyttely on takanapäin. Periaatteenani on ollut, että yksi ”pitkän matkan näyttely” vuodessa saa riittää ja nyt se onkin sitten jo tältä vuodelta käytynä. Ruotsalainen tuomari oli melko tiukka eikä erinomaisia ja varsinkaan SA:ta tullut helposti. Toisaalta taas kaikki muut saivat sitten EH:n, vaikka tasoeroja oli huimastikin. Tytinkin arvostelussa oli sana erinomainen jopa kaksikin kertaa, mutta EH silti tuli. Vastaavasti EH:n sai sellaisetkin koirat joiden arvostelusta ei löytynyt juuri mitään hyvää. Vähän laajempaa skaalaa olisin toivonut.
Simbaa en taaskaan ehtinyt nähdä kehässä vaan ehdimme paikalle juuri kun nuorten luokan kilpailuluokka oli menossa. Simban tuloksena oli NUO EH, kuitenkin ihan hyvällä arvostelulla. Tytti sai myös NUO EH:n todella positiivisella arvostelulla. Elmon esiintyminen ei mennyt ihan kuin Strömsössä ja tuloksena oli VAL EH. Elmo arasteli kovasti takapäätään eikä antanut tuomarin tutkia. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut ja Elmo käytetäänkin tarkastuksessa onko mahdollisesti anaalit täynnä, pissatulehdus vai mistä tämä arastelu johtui. Lyyti oli vuorossa sitten pitkän päivän lopuksi ja pärjäsikin kasvateistani parhaiten. Lyyti sain ERI:n ja SA:n ja voitti valioluokan. PN -kehässä sitten jäi harmillisesti viidenneksi eli ei ihan sijoituksille saakka päästy. No aina täytyy kuitenkin ajatella positiivisesti ja olihan tuokin jo hieno saavutus 50 ilmoitetun nartun joukosta.
Nyt kun sain Annen kuvaajaksi niin Lyytistäkin on näyttelykuva
Terveystuloksia yms.
» Kirjoitettu 13.01.2012
Heti vuoden alkuun tuli vahvistus Pigin (KT AllwaysOnMyMind) luustokuvista. Kennelliitto oli kuvaajan kanssa samaa mieltä ja nyt on lonkat A/A ja kyynärät 0/0 virallisestikin. Hienoa! Kiitokset Katille Pigin hyvästä hoidosta.
Eilen kuvattiin myös ajokoiristamme Shumi ja terveinä lähti lonkkakuvat kennelliittoon. Jäämme odottelemaan virallisia tuloksia. Olisihan se hienoa saada yli 5-vuotiaalle vielä A-lonkat.
Vuoden ensimmäiset treenit oli loppiaisena ja tarkoitus olisi tavata vähintään kerran kuussa ja seurailla kasvattien etenemistä. Tavoitteena olisi ainakin taipparit ensi kesänä ja mahdollisesti myös tokon korkkausta. Elmolle sitten nomepuolen aloitus jossain vaiheessa kevättä/kesää. Näyttelyharkkaakin otamme aina muistin virkistämiseksi.
Kuumeisessa mietinnässä on edelleen Lyytin ”sulhanen”. Mielessä on ollut vahvasti myös ulkolaisen uroksen käyttö. Ilmoittelen päätöksestä tammikuun aikana tuonne pennut -sivulle.
Vanha vuosi jäi taakse ja uusi avoimena edessä.
» Kirjoitettu 02.01.2012
Mietin mitä viime vuodesta jäi päällimmäisenä mieleen, mutta vaikea sitä on yksilöidä kun tapahtumia oli laidasta laitaan. Vuosi alkoi varsin ikävissä merkeissä kun heräsin karuun todellisuuteen Tytin oloista. Onneksi siitä prosessista selvittiin, vaikka kyllä siinä ”paloi hermot, rahaa ja tupakkia” noin lyhyesti sanottuna. Onneksi Tytti on nyt mitä parhaimmassa paikassa jatkamassa eloaan ja onkin osoittautunut varsin kehityskelpoiseksi yksilöksi
Kuvauksissa kävi sijoitusnartut Siiri ja Tytti sekä kasvateista Simba sekä Pigi. Tuloksena lonkat 3 x A/A ja 1 x C/C ja kyynärät 4 x 0/0. Pigin tulokset tosin vielä epäviralliset ja odotellaan kennelliiton lausuntoja.
Omista koirista Kalle viettelee eläkepäiviään ja on jo 14 1/2 ikäinen. Tuossa iässä jokainen päivä on plussaa ja olemme kiitollisia, että saamme vielä pitää elämämme koiran luonamme. Sanni voi hyvin ja kävi kolmessa näyttelyssä veteraaniluokassa. Tuloksena kaikista ERI ja kirkkaimpana mieleen jäi Sievin näyttelyn ROP-VET ja BIS-VET 3! Sanni käy myös lintumetsällä ja olisi kyllä mielellään tekemässä vielä vaikka mitä, mutta viime kesänä ei aika antanut myöten käyttää Sannia kokeissa. Lyytin kanssa käytiin (pääosin karvattomana) muutamissa näyttelyissä ja kaksi sijoitusta oli tuloksena. Viime kesänä kävimme Lyytin kanssa viisi kertaa mejäkokeissa ja Lyyti jäljesti kaksi ykköstulosta ja on nyt FI MVA ja FI JVA. Kokeissa sattui kyllä vaikka mitä ja todella huonoa tuuriakin oli matkassa, mutta ehkä juuri siksi tuo valioituminen tuntuikin paremmalta.
Elmon näyttelykäynnit tuottivat keväällä 2 x sertin ja elokuussa sitten napsahti se kolmas ja FI MVA. Taipparit meni helposti läpi Laukaan kokeessa kesäkuun alussa. Ehdimme käymään Elmon kanssa kaksi kertaa mejäkokeissa, joista tuloksena oli AVO 1, ja VOI 3-tulos. Voittajaluokan jälkeä ei ehditty harjoitella oikeastaan ollenkaan (yksi lyhyt katkollinen harjoitusjälki) ja se meni muuten todella hyvin, mutta hirvenjäljet sotkivat yhden osuuden. Nomea on harjoiteltu ja yhteen kokeeseenkin jo Elmon ilmoitin, mutta ei päästy mukaan. Ehkä onkin vielä hyvä harjoitella tämä talvi ja kokeilla ensi kesänä uudelleen.
Sijoituskoirista Siiri ja Tytti aloittivat näyttelykäynnit ja Siiri paransi tuloksiaan hoikistumisen myötä T:stä aina EH:ään asti. Tytti sai kaksi kertaa EH:n ja kaksi kertaa ERIN+SA:n ja oli Sievin ryhmiksessä jopa PN 4. Siiri käväisi myös mejäkokeissa ja ensimmäisen vähän liian hitaan suorituksen jälkeen tulikin sitten heti AVO 1. Siitä on hyvä jatkaa ensi kesänä!
Kasvateistani Simba (KT Tutti Frutti) kävi muutamassa näyttelyssä ja tuloksena pääosin EH, mutta parhaimpana Seinäjoen tulos NUO ERI/1. Simba ja Päivi ehtivät startata myös yhdessä mejäkokeessa ja Simba jäljesti heti AVO 1-tuloksen.
Ajokoirapuolella on sattunut myös monenlaista. Keväällä saapui Meripojan kennelistä meille Onni-Poika ja toukokuussa menetimme Kipran kohtutulehdukseen. Onni muutti appivanhempien luokse kun heiltä menehtyi oma ajokki ja kyllähän talossa pitää ainakin yksi koira olla. Lennille ”haettiin” kesällä näyttelystä H ja kerran ehdittiin kokeisiinkin. Lenni ajoikin heti ykköstuloksen. Uutena koirana meille muutti 5-vuotias narttu Shumi, joka on sulattanut meidän sydämet ihanalla pirteällä ja ihmisrakkaalla luonteellaan. Shumi on myös hyvä jäniskoira ja kokeista on tuloksena 2xAJOK2 ja 2xAJOK 1, yhdestä kokeesta tuli 0 kun Shumi ajoi jäniksen kiinni, eikä uutta enää löytynyt. Näyttelystä Shumi sai EH:n.
Itsestäni sen verran, että kävin 14.-15.5.-11 Kasvattajan jatkokurssin ja elokuussa koetoimitsija 1-kurssin. Lokakuussa kävin koetoimitsja 2-kurssin tokon osalta ja olen jo anonut ensimmäisen tokokokeeni (tai Järviseudun kennelkerhon kokeen).
Tälle vuodelle on tietenkin taas suunnitelmia jos jonkinlaisia. Tavoitteena olisi, että sijoitusnartut saisivat taipparit läpi ensi kesänä ja muutaman näyttelytuloksen kuluvan vuoden aikana. Uskoisin, että myös mejässä näitä tyttöjä nähdään Toko on ainakin harjoitusasteella ja voi olla, että kokeissakin käväistään. Elmolle on suunnitteilla mejäkokeita ja myös nomepuolen korkkaus. Näyttelyt voi jäädä vähän vähemmälle ainakin kevät-syksy ajalla, sillä niihin pitäisi aina lihottaa koiraa koekunnosta. Ainakin jos sijoittua meinaisi. Kaikille kolmelle on luvassa myös luonnetesti.
Lyytille on suunnitteilla pentue keväälle ja todella toivoisin, että tällä kertaa onnistuisi tulemaan useampi kuin yksi. Itsellekin pitäisi jo uutta pentua kohta saada. Sijoitusnarttujen mahdollinen pennutus taitaa vielä siirtyä vuodella ja tietenkin koetulokset vaikuttaa päätöksiin.
Vuoden päästä ollaan taas viisampia tämän vuoden suhteen, mutta odotukset vuodelle on ihan mukavat.
Vuoden viimeiset kokeet 28.-29.12.
» Kirjoitettu 30.12.2011
Vielä vuoden viimeiset koeuutiset.
Shumi osallistui Isonkyrön kaksipäiväisiin tutkakokeisiin ja onnistuikin erinomaisesti. Molempina päivinä oli sula maa, vaikka joulukuun lopussa jo ollaankin. Ensimmäisenä päivänä molemmat haut olivat lyhyitä ja ajo sujui mukavasti. Tuloksena oli AJOK 1, 85,38 pisteellä. Sijoitus 2/16.
Toisena päivänä ensimmäinen haku kesti 10 minuuttia, mutta toinen sitten vähän pitempään. Toiseen erään tulikin sitten täysimittainen ajo. Tuloksena oli jälleen AJOK 1, 91,71 pisteellä ja sijoitus 1/12.
Kahden päivän yhteistuloksissa Shumi voitti n. 20 pisteellä toiseksi tulleen koiran ja voitti tutkan + muitakin palkintoja. Palkinnoista tärkein on kuitenkin se, että tämä ihmisrakas koira on osoittautunut toimivaksi ”peliksi” myös metsällä.
Tutkakokeet ovat olleet meidän koirille menestyksekkäitä, sillä viimeksi kun ne pidettiin oli voittajana meidän edesmennyt Kipramme
Kuvassa ”mestari” huilaamassa.
Uutisia
» Kirjoitettu 21.11.2011
Meille on tullut uusi perheenjäsen ajokoiraporukkaan n. kuukausi sitten. Suomenajokoira narttu Äijälän Shumi, jolla on ikää 5 vuotta. Shumi on osoittautunut ihan kelpo ajuriksi ja luonteeltaan on aivan ihana ja ihmisrakas koira. Shumi nukkuu kainalossa sohvalla eikä väsy rapsutuksiin Kotiutuminen kävi nopeasti ja Pasi on käynyt Shumin kanssa ahkerasti ajattamassa jäniksiä. Kokeissakin on ehditty käydä jo kaksi kertaa. Koeura aloitettiin EPA:n mestaruuskokeella Seinäjoella ja heti seuraavana lauantaina Ähtärin Sisu-ajoissa, joista molemmista oli tuloksena AJOK2. Ajo oli molemmissa kisoissa hyvää, mutta sitä huonoa tuuria oli taas matkassa ja jäätiin muutamalla pisteellä ykkösestä. Teen Shumille oman sivun kunhan saan otettua valokuvat.
Eilen oli vuorossa Jyväskylän KV näyttely, johon meidän koirista osallistui vain Shumi ja Lyyti. Kasvateista oli mukana Simba (KT Tutti Frutti). Shumille lähdettiin hakemaan tulosta kokeita varten ja yllätys oli positiivinen kun tuloksena oli EH. Kehäkäyttäyminen ei mennyt ihan oppikirjan mukaan, mutta eihän Shumin kanssa ole harjoiteltu kun yhden kerran ennen näyttelyä. Iloinen ja ihmisrakas luonne oli antanut vähän anteeksi käytöstä Olisikohan saanut jo näin lyhyessä ajassa vaikutteita meidän lapukoilta
Simba sai tulokseksi NUO EH, enkä ainakaan arvostelusta voinut päätellä mitä puuttui, että ei ERI:ä tullut. En itse ehtinyt näkemään Simbaa kehässä kun meni hieman oletettua pitempään ennen kuin löysin parkkipaikan autolleni ja sain raahattua kamat halliin. Omasta mielestäni osa erin saaneista koirista oli heikompia tasoltaan kuin Simba, mutta sehän on vain minun mielipiteeni.
Lyyti oli pitkästä aikaa kehässä ja kerrankin kunnon karvassa. Siitä tulikin heti maininta, että koiralla on ”desired double coat” Muutenkin arvostelu on ylistävä ja tuloksena oli VAL ERI/2, SA ja lopulta PN 3. Hienosti meni meidän pikkutytöltä kun ottaa huomioon, että narttuja oli näytillä melkein 50 kpl. Tasokin oli mielestäni hyvä niin kuin aina Jyväskylän näyttelyssä.
Terveystarkistuksia
» Kirjoitettu 08.11.2011
Käytin meidän vanhimmat koirat terveystarkastuksessa. Kalle 14 v ja 4 kk ja Sanni 8 v ja 7 kk. Molemmilla oli terveet silmät, vaikka vähän olin jo varautunut siihen, että Kallella saattaisi olla jotain vanhuuden kaihia tms. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja olin tosi tyytyväinen Pieniä vanhuuden vaivojahan Kallella jo on, mutta ei mitään lääkkeitä tai toimenpiteitä vaativia. Lähinnä jäykkyyttä nivelissä ja kuulo jo melko lailla huono ja lievä eturauhasen suurentuminen. Eipä nuo vanhuuden vaivat paljoa painaneet, sillä kun pääsimme kotiin haki Kalle autotallista olleesta treenipussista damin ja kierteli se suussaan pitkin pihoja ja toi sitten minulle sisälle ihan käteen saakka Halusi ilmeisesti treenaamaan 😉
Sanni sai ihan terveen paperit niin silmien kuin muunkin osalta. Lääkäri vielä kehui Sannia hyväluonteiseksi, hyväkuntoiseksi ja nuorekkaaksi. Kuulemma on nähnyt todella paljon adhd labbiksia vastaanotolla ja Sanni oli miellyttävä poikkeus Kertoi vielä, että ulkomailla käytetään paljon enemmän myös vanhoja koiria tarkastuksissa ja ainakin niitä, joita on käytetty jalostukseen. Suomessa tämä on ilmeisesti vielä harvinaisempaa. No Kallelle tämä oli jo varmaankin viimeinen ainakin silmätarkastuksen osalta, mutta jos silmät ovat olleet terveet yli 14 vuotta niin eiköhän se jo riitä