Auli Peltokangas
Uskonkuja 3, 63800 Soini
p. 040-7399 859
auli.ojala(at)luukku.com

Päivitystä pitkästä aikaa…

Huh huh…nyt on kulunut niin paljon aikaa viime päivityksestä, että en tiedä muistanko puoliakaan mitä on tapahtunut. Tässä nyt kuitenkin niitä mitä muistan:)

Meille on saapunut uusi ajokoiran pentu jo tutulta kasvattajalta Torniosta. Uusi tulokas on Meripojan Onni-Poika ja hyvin on O-P jo kotiutunut ja oppinut tavoille. Yritän jossain välissä kesäkiireiden keskellä väsätä O-P:lle omat sivut.

Pevisa -tutkimuksissa on käyty ja Lyytillä, Siirillä (KT Amazing Grace) ja Tytillä (KT First In Line) oli kaikilla terveet silmät. Tytiltä ja Siiriltä kuvattiin myös lonkat ja kyynärät. Viralliset lausunnot Tytille A/A, 0/0 ja Siirille C/C, 0/0. Siirin lonkissa ei ollut mitään merkkejä nivelrikosta vaan lonkkamaljan syvyydestä tuo C. Kuvaavan lääkärin arvio oli B:n ja C:n välillä. Siirin kehitys on vielä kovin kesken ja esim. juoksuja ei ole vielä ollut niin voi olla, että kuvautan vielä vuoden vaihteessa uudestaan. Siiri on nyt laihdutuskuurilla ja painoa onkin jo mukavasti tippunut.

Elmon kanssa ollaan harjoiteltu taippareita ja aloluokan juttujakin jo jonkin verran. Yhteistreeneissä Vimpelissä on ollut hyvä henki ja mukavaa porukkaa. Elmolle on tehnyt hyvää kasvattaa malttia ja tottua toimimaan hakuruudussa, vaikka siellä olisi jo muiden koirien ja ihmisten hajuja.  Laitan lisää uutisia uuden otsikon alle, ettei tule liin paljon saman otsikon alle.

Näyttelyä ja harkkoja

Olimme kolmen koiran voimalla Tervajoen ryhmiksessä äitienpäivänä. Siiri (KT Amazing Grace) korkkasi viralliset näyttelyt junnuluokassa ja sai T:n lähinnä liian painon takia. Muuten arvostelu oli hyvä. Tuomari oli tosi tarkka ja ei olisi pitänyt viedä sinne huonossa karvassa (ja juoksussa) olevaa Lyytiä.  Lyyti sai EH:n juurikin tuon karvan takia ja tuomari olisi toivonut myös hieman lisää voimakkuutta päähän. No nyt Lyyti saa kasvattaa karvaansa rauhassa. Seuraava näyttely ”joskus” kesällä, mihin nyt muilta kiireiltä ehdimme. Elmo oli meidän paras valttimme tuloksella; AVO ERI/1 + SA, PU 1 ja VSP. Elmon tähän saakka paras sijoitus. Hyvillä mielin siis päästiin kotimatkalle. Mukava oli nähdä myös Siiriä, Kirsiä ja Esaa. Siiri laitettiin nyt laihdutuskuurille jos sitten seuraavassa näyttelyssä ei ainakaan paino oli haittana:)

Elmon kanssa on nyt aloitettu tehostetut tottelevaisuus ja nomeharkat. Tarkoituksena olisi suorittaa taipparit kesän aikana ja ehkäpä starttaus tokokokeessakin on mahdollista, mejää tietenkään unohtamatta. Taippareihin ja yhteen mejään on jo ilmot laitettu. Lyytille on laitettu ilmot muutamaan mejään ja toivottavasti onni potkisi edes sen verran, että johonkin mahdutaan mukaan. Alkaa jo tässä vaiheessa tuntua, että nuo kesän viikonloput ei riitä mihinkään:)

Niin ja kasvateistani Simba (KT Tutti Frutti) käväisi Mikkelin ryhmiksessä la 7.5. Tuloksena oli EH tosi hyvällä arvostelulla. Simballakin on karvan vaihto kesken ja siitä oli tullut maininta ja poskissa vähän liikaa nahkaa, mikä on tietenkin keskenkasvuisella vielä korjautuvaa. Lisäksi hieman nouseva vatsalinja. Simballa oli mm. hyvin kaartunut rintakehä. Liikkeitä, ylälinjaa, luonnetta, pigmenttiä ja karvan laatua oli myös kehuttu.  

Loppuun sitten surullisempia uutisia:( Rakas ajokkimme FIN KVA Kipra menehtyi yllättäin perjantaina 6.5.2011 vain 7 vuotiaana. Syynä oli juoksun jälkeinen märkäkohtu, jossa oireet olivat tilaan nähden vähäiset. Lääkärissä käynti oli järkytys kun paljastui miten vakavasta asiasta on kysymys. Kipra on nyt siirtynyt paremmille metsästysmaille ja meille jäi vain ikävä tuota mainiota jänis- ja kilpa- ja kotikoiraa. Voi olla, että samanlaista hyväluonteista ja tehokasta ja kaikin puolin mainiota ajokoiraa ei enää satu meidän kohdalle. 

Ruovesi 25.4.

Ruoveden ryhmänäyttelyssä oli kuumat tunnelmat kun kevään lämpimin päivä ”helli” koiria ja omistajia. Elmo aloitti koitoksen saaden todella hyvän arvostelun ja tuloksena AVO ERI. Tytti jatkoi junnuluokassa ja sai EH:n myöskin hyvällä arvostelulla. Pitkän odotuksen jälkeen Lyyti pääsi kehään ja sai VAL ERI:n. Paremmitta sijoituksitta pääsimme kotimatkalle. Reissu oli silti mukava ja paljon tuttuja taas tavattiin. Ja mukava oli tavata Tyttiäkin taas. Tuossa iässä tuntuu, että ulkonäkö muuttuu jo pienessä ajassa ja onneksi ainakin tähän saakka aina parempaan suuntaan:) Nätti tyttö on kasvamassa. Lopuksi vielä pummattiin Satun kanssa mönkijäkyyti autolle. Siellä me akat köröteltiin Lyytin kanssa häkkien ja reppujen seassa lavalla:)

Tytti tänään 1 vuotta!

Tytti (Koirantähden First In Line) yllätti kasvattajan tänään todella mieluisalla tavalla. Tytti oli synttäripäivänään elämänsä ensimmäisessä näyttelyssä Tervolassa ja sai ERIn + SA:n ja oli junnuluokan kolmas. Tuomari oli vielä sanonut, että oli pitkästä aikaa todella tasokkaita junnunarttuja. Hieno aloitus todella. Kiitokset Annelle, joka Tytin Tervolassa esitti! Minä jännäsin tulosta kotona. Laitan kuvan kun saan uusia. Seuraava näyttely onkin sitten jo maanantaina Ruovedellä niin Tytillä, Elmolla kuin Lyytilläkin.

Näyttelyä ja kuvaustulosta!

Nyt se sitten viimein tapahtui! Elmo kunnostautui Vaasan KV näyttelyssä ja oli PU 2 ja sai ensimmäisen sertinsä ja myös vara-cacibin. Saattaapi sieltä tulla myöhemmin vahvistus cacibistakin kun voittaja oli jo inttivalio. Oli se mukava tunne kun Elmolla on ollut noita läheltä piti tilanteita jo useitakin. Lyytin karvan lähtö oli jo siinä pisteessä, että sijoitusta oli turha odottaa. Tuomari kyllä tykkäsi Lyytistä ja kehui liikkumista oikein erikoisesti ja ERI + SA tuli kaikesta huolimatta. Tyttikin (Koirantähden First In Line) oli turistina seuraamassa näyttelyä ja siellähän tuo oli kuin kotonaan. Mukava oli nähdä tytteliä iloisena ja hyvässä kunnossa.

Simban (Koirantähden Tutti Frutti) viralliset kuvaustulokset saapui kennelliitosta ja parempaa ei olisi voinut toivoa. Lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Hienoa !

Seuraavaksi jännätään sitten Siirin (Koirantähden Amazing Grace) ja Tytin (Koirantähden First In Line) kuvauksia toukokuussa.

Ikinuori Sanni jo veteraani-iässä:)

Meidän ikinuori Sanni-mamma (Jummi-Jammin Sirius Rouge) täyttää tänään (30.3.2011) jo peräti 8 vuotta. Samalla voi vaan ihmetellä mihin nuo vuodet oikein katoavat? Toivottavasti rakkaalla Sannillamme on vielä monta synttäriä edessä päin.

Sannin jälkeläiset kaikista kolmesta pentueesta näyttäytyi Korpilahden ryhmänäyttelyssä sunnuntaina. Tuloksena oli Simballe (KT Tutti Frutti) JUN EH hyvällä arvostelulla, vähän vielä pentumaista löysyyttä ym. korjautuvaa asiaa oli lähinnä huomioitu. Elmolle (KT Invisible Man) AVO ERI/3 + SA ja Lyytille (KT Lyyra) VAL ERI.

Kuvassa synttärisankari paistattelee kevätauringossa.

 

Kiertopalkinto

Eilen oli Etelä-Pohjanmaan kennelpiirin vuosikokous Seinäjoella. Kokous venyi yli kolme tuntiseksi, mutta kannatti odottaa meidän koiraporukan ensimmäistä kennelpiirin kiertopalkintoa. Lyyti ylsi tuloksillaan Etelä-Pohjanmaan parhaaksi noutajaksi 2010. Kuvissa Lyyti pokaalinsa kanssa. Ensin piti tietenkin tarkistaa olisko siellä mahdollisesti jotain syötävää;)

Vieraskirja on toistaiseksi pois käytöstä.

Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin…

Kasvattajan oppitunti osa ”jotakin” on nyt käyty läpi.

Sanonta ”liian hyvää ollakseen totta” on paljastunut koko raadollisuudessaan minulle viime viikkojen aikana. Kaikki ei todellakaan ole ollut totta, pikemminkin päinvastoin.

Tytin sijoitussopimus purettiin viime viikon aikana ja hain tytön pois. Tilanne oli vaivannut minua joidenkin pikkuasioiden vuoksi jo pitempään ja nyt viime viikkojen aikana asoiden todellinen laita paljastui minulle. Siis ainakin pääpiirteittäin. Kaikkea en saa varmaan koskaan tietääkään.

En viitsi asiaa julkisesti tämän enempää ruotia, mutta mahdolliset tulevat sijoituskoirat sijoitan kyllä vain ennalta tuntemilleni ihmisille.

Pääasia on se, että Tytti on nyt turvassa tutulla vanhemmalla pariskunnalla ja sairausloman jälkeen alkaa pikku hiljaa niin perus- kuin noutokoulutuskin. Talon tavoille on tottunut jo mukavasti ja seuralaisena on ihmisten lisäksi toinen narttukoira.

Loppuun sopii vielä lause ” Mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä, sitä enemmän rakastan koiriani”.

Elvis -pentue vuoden ikään 13.3.2011

Tänään sunnuntaina tulee yksi vuotta Elvis -pentueen syntymästä. Nopeasti on aika mennyt ja pennut alkavat jo olla täysikasvuisia. Kehitys on tietenkin vielä kesken, mutta alkaa jo vähän hahmottua kuva siitä millaisia pennuista tulee.

TOIVOTAN KAIKILLE PENNUILLE JA OMISTAJILLE OIKEIN AURINKOISTA JA MUKAVAA SYNTYMÄPÄIVÄÄ !

Hyviä uutisia !

Mukava kirjoitella kun on hyviä uutisia kerrottavana !

Onnin (Havinan Lucky) lonkkakuvaustulokset tulivat kennelliitosta ja tulos oli A/A. Hyvin on lonkat pysyneet kunnossa, vaikka ikää Onnilla on jo 5 vuotta ja käyttökoirasta kuitenkin on kysymys. Sama oli kuvaavan eläinlääkärinkin arvio lonkkien kunnosta. Toinen vähän yllättäväkin uutinen tuli Lakeuden Noutajakoirayhdistykseltä, jonne olin lähettänyt kiertopalkintoja varten tuloksia. Lyyti ylsi tuloksillaan Etelä-Pohjanmaan paras noutaja 2010 -titteliin. Palkintopytty jaetaan kennelpiirin kokouksessa maaliskuun lopussa. Tuloksia Lyytiltä löytyi kolmesta näyttelystä ja kolmesta mejäkokeen voi-luokasta. Mukavalta tuntuu, vaikka en tulosten uskonutkaan riittävän. Lyyti kun kerkesi tekemään vuoden aikana myös pennun ja alkuvuoden ja kesän kokeet ja näyttelyt jäivät väliin.