Auli Peltokangas
Uskonkuja 3, 63800 Soini
p. 040-7399 859
auli.ojala(at)luukku.com

Pikkupentujen treffit

Viimein saimme katsottua sellaisen päivän, mikä sopi kaikille ja pentutreffipäiväksi sovittiin su 21.10.2012. Päivä alkoi Kurejoen mätsäreillä, johon Stella (Strongline’s Cute Kiss) ja Valto (KT Ebony) osallistuivat. Kurejoen nuorisoseura ihan natisi liitoksissaan, sillä osanottajia oli todella paljon. Ei mikään ihanteellisin aloitus pikkupentujen näyttelytaipaleelle, mutta eipä Stella ja Valto välittäneet mitään metelistä ja väenpaljoudesta vaan sulautuivat joukkoon. Hermorakenne on siis ainakin kunnossa :) Valto sai punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut neljän parhaan joukkoon jatkokisassa. Stellalle tuli sininen nauha ja jatkokilpailussa sijoittui sinisten pentujen ykköseksi!

 

Mätsäristä ajelimme sitten Soiniin ja Helena ja Pojukin (KT Ivory) liittyivät porukkaan. Aikaa ennen pimeän tuloa oli vähän ja hommia paljon, joten aloittelimme melkein heti. Muu porukka ehti vähän ottaa hiukopalaa sillä aikaa kun kävin vetämässä pennuille verijäljet. Hommat aloitettiin variksen etsimisillä ja jokainen pentu oli kiinnostunut riistasta ja pää rupesi pyörimään ja nenä ”käymään” kun lähelle piiloa päästiin. Stellalla oli luovutus parhaiten hanskassa, mutta on kyllä jo harjoitellut riistalla aikaisemminkin.

 

Variksista siirryimme laahausjäljelle, joka tehtiin Pasin aamulla ampumalla jäniksellä, jota O-P oli vähän käsitellyt ja jäljen päässä oli sitten kani. Kaikki löysivät vaivatta kanin ja mietimmekin oliko jälki jopa liian lyhyt. Poju meni jäljen tarkimmin ja Valto taas otti ilmavainun melkein alkumetreiltä. Stellan suoritus oli sekä ilma-  että maavainuinen. Kaikilla vähän oma tyyli, mutta lopputulos oli kuitenkin sama; kani löytyi, se kiinnosti ja sitä kannettiin ylpeänä :)

 

Ehdimme ottaa pienen tokotuokionkin vielä ennen verijäljelle menoa ja kyllä niistä perusasioista oli kaikki jo perillä. Valto ja Marjaana ovat käyneet jo pari kurssia ja Valton liikkeet ja osaaminen oli ihailtavaa katsottavaa kun ottaa huomioon, että Valto on vasta 6 kk :)

Verijälki oli jokaiselle pennulle ensimmäinen, koska halusin nähdä niiden ensireaktion. Stellaa alkoi jo päivä väsyttämään, joten se sai ensimmäisen ja lyhyimmän jäljen. Vähän jälki arastutti ja välillä piti pyytää ohjaajalta rohkaisua, mutta kun odottelimme hetken niin Stella teki itsenäisen päätöksen ja jatkoi matkaa. Sorkan hajun saadessaan piti mennä melkein mahallaan, mutta niin kiinnostava haju oli, että perille mentiin ja ah ihanuus miten sorkka oli mukava löytö :) Seuraavaksi oli Valton vuoro ja jäljellä mentiin pääosin ilmavainuisesti, nenä välillä maassa käyden ja vauhdikkaasti. Ilmavainulla sorkalle, joka olikin Valtolle jo tuttu juttu kun on kotonaan jo sorkkaan tutustunut. Pojulla oli sitten viimeinen jälki ja se aloitettiin tarkasti ja maavainuisesti. Jälki jopa vähän jännitti ja puolessa välissä piti vähän katsella hämärtyvään metsään, että mikähän siellä on vastassa. Poju jatkoi tovin mietittyään matkaa ja sorkka oli niin mukava yllätys, että sitä kannettiin tielle asti ja todella ylpeänä esiteltiin kaikille. Hyvin meni siis verijälkikin kaikilla ja toiveissa on saada kelpo jäljestyskavereita näistäkin pennuista :)

 

Lopuksi koirat saivat hillua keskenään ja kyllä sitä virtaa vieläkin riitti ja otettiin myös yhteiskuva osallistuneista. Makkaraa paisteltiin vielä kodassa, vaikka porukalla alkoi olla jo kiire kotimatkalle. Mukavaa oli ja paljon jäi vielä tekemättä, mutta kyllähän tässä jo yhdelle päivälle asioita olikin. Pitää ottaa syventäviä treenejä sitten erikseen. Tyytyväinen olen jokaiseen pentuun ja niiden omistajiin, jotka ovat innokkaita harrastamaan pentunsa kanssa. Yhteiskuva Sannin ja Lyytin kanssa jäi valitettavasti kaikessa kiireesstä ottamatta.

 

Treeniä, terveystietoja ja Elmosta FI JVA!

Sunnuntaina 23.9. oli tällä tietoa viimeiset kasvattien nou/nometreenit tälle syksylle. Talvella kyllä jatkamme, mutta niistä sitten erikseen. Paikalla oli tällä kertaa vain Simba (KT Tutti Frutti) ja Siiri (KT Amazing Grace) ja tietysti pikku Stellakin oli matkassa mukana. Tällä kertaa pääsimme kiinni pariin ongelmakohtaankin ja toivottavasti korjaavat koulutukset tuottavat tulosta. Simba on edennyt hienosti kun alkutaipaleen koulutusmalli on muutettu täysin. Minusta koirat oppivat paremmin ”hyvällä kuin pahalla” ja kyllä se on Simbaankin toiminut. Päivi on tehnyt hienoa työtä Simban kanssa ja toivottavasti noista virheopeista päästään vielä kokonaan ja ne eivät kummittele enää Simban takaraivossa. Pikku Stellakin löysi variksen omalta pikku hakualueeltaan :)

Ajokoiristamme kävi lonkkakuvissa Meripojan Lenni ja Onni-Poika ja molemmilla oli luustot kunnossa eli tuloksena on A/A. ”Iso Onni” aloitti tämän syksyn ajokokeet Lapualla 23.9., mutta ei heti mennyt ihan putkeen ja tulosta ei tullut. Maasto oli ollut kuitenkin niin heinikkoista, että Onnin silmät vuoti verta ja monta päivää meni parantelussa. Aina ei vaan ole tuuria maastonkaan kanssa.

Sitten se SUURIN uutinen eli meidän pikku Elmo jäljesti itsensä su 30.9. valioksi Kruunupyyn mejäkokeessa! Pisteitä tuli 45 ja tuomarina toimi Toni Tunkkari. Kerrankin oli tuuria matkassa, sillä pääsimme kokeeseen neljänneltä varasijalta. Elmo on kyllä varsinainen luonnonlahjakkuus, sillä harjoituskerrat koko mejauran aikana on laskettavissa yhden käden sormilla. Normaalikäytäntö meillä on ollut, että lyhyt muistutusjälki ennen koetta ja aina ei olla ehditty tekemään edes sitä. Harjoittelu ei ole kyllä ollut vahvin puoleni kyllä Sannin ja Lyytinkään kanssa, mutta ehkä Elmo on jäänyt kaikista vähimmälle. Tuomarien mukaan kannattaisi harjoitella niin saisi vauhdin sopivaksi ja hitaammassa vauhdissa myös makauksien merkkaus kävisi selvemmin. Totta varmaan joka sana, mutta hyvin on näinkin pärjätty kun ei huippupisteitä ole  haettukaan. Hieno tunne ja olen ylpeä niin Elmosta kuin Jerestäkin, joka on kaiken muun ohjelmansa lomassa aina ollut valmiina lähtemään Elmon kanssa kisoihin. Huomasin samalla, että Elmosta ei ole yhtään kuvaa mejäilystä, mutta puhelimen kameralla otettiin pari otosta viime hetken harjoituksista viime lauantaina. Toivotaan, että kuvista edes joku onnistui ja saan sen koneelle asti.