Auli Peltokangas
Uskonkuja 3, 63800 Soini
p. 040-7399 859
auli.ojala(at)luukku.com

Uusi koiratalo.

Ihan unohtui tuosta aikaisemmasta päivityksestä, että onhan meille valmistunut elokuun aikana tuo uusi koiratalo. Tai eihän se ihan itsestään ole siihen ilmestynyt vaan vaati kyllä myös työtä:) Kaikki kiitos siitä kuuluu kyllä Pasille ja appiukolle. Minä olin hommassa lähinnä sivusta seuraajan roolissa. Koiratalossa on neljä eri makuupaikkaa, jotka ovat niin isoja, että helposti ainakin Sanni ja Lyyti mahtuvat nukkumaan samassakin ja onhan siellä ollut Elmokin kolmantena, mutta vain pikavisiitillä. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, joten tässääpä näitä.

 

 

 

 

 

 

Monenlaista puuhailua.

Taas olisi hyvä syyttää facebookia siitä, että päivityksiä ei tule tänne riittävän usein, mutta annetaan olla…

Elokuun ekana lauantaina oli kasvattien nou/nometreenit ja mukaan pääsivät tällä kertaa Siiri, Simba ja Elmo. Myös pikku Stella oli mukana ja Simban ”isoveli” Nelson. Ihan mukavasti siis porukkaa, vaikka Stella nyt ei varsinaisesti mihinkään vielä osallistunutkaan :)

Teimme kaikille taipparien omaiset treenit ja Elmolle lisäksi vesi- ja maaohjauksen. Kaikki suorituivat tehtävistä hyvin ja Siiri toi kaninkin kuin vanha tekijä. Mukava päivä kaiken kaikkiaan ja kiitokset kaikille mukana olleille!

 

Siiri starttasi toistamiseen taippareissa 18.8. ja homma kaatui edelliseen tapaan yhteistyöongelmaan. Siiri kyllä osaa nuo hommat niin kuin harjoituksissa todettiin, mutta vielä pitäisi yhteistyötä saada hiottua niin, että Siiri haluasi viedä riistat ohjaajalleen.

Elmon kanssa olemme harjoitelleet pääasiassa malttia ja kokeilleet eri maastoissa. On ollut jopa huomattavissa, että kyllä sinne jästipäähän alkaa jotain oppeja menemään ja pääasiassa harjoitukset ovat sujuneet jo melko mukavasti. No ilmoitin sitten vähän jälkijunassa Elmon Kuortaneen nomeen ja päästiin kuin päästinkin kokeilemaan. Aamulla oli kyllä sellainen tunne, että kaikkeen sitä tulee hulluudessaan lähdettyä. No kesäkuun kokeesta viisastuneena käytimme Elmoa vähän päästelemässä höyryjä ennen starttia ja toivoimme, että se edes vähän hillitsisi sitä karkailua ja korvien sulkemista kokeessa. Minä olin niin kauhusta kankeana, että en uskaltanut mennä katsomaan suoritusta ollenkaan vaan Jere ja Elmo menivät koepaikalle kahdestaan. Olimme toki käyneet katsomassa ensimmäisien koirien toimintaa, että tiesimme mikä siellä on järjestys. Kyllä tuntui pitkältä odotella tiellä ja miettiä mitä siellä tapahtuu. Odotin koko ajan, että sieltä tullaan heti pois. Kun aikaa kului aloin pikku hiljaa uskomaan, että ovat saaneet ainakin jotakin siellä tehdä eikä koko homma ole kaatunut karkailuun. No olihan se Elmo karannut, mutta vain kerran hakuruutuun. Se oli tapahtunut ykkösmarkkerauksen jälkeen kun olivat siirtymässä hakualueelle. Elmo oli tuonut sieltä sitten lokin omin nokkineen ja seuraavaksi oli toinen markkeeraus maalle. Se oli mennyt yhtä mallikkaasti kuin ensimmäinenkin. Ohjaus oli sitten mennyt mönkään, vaikka lähellä olikin käynyt. No en ihmettele sitä, sillä emme ole tehneet koko kesänä kuin pari vesiohjausta ja nekin avoveteen. Kokeessa ohjausriista oli kaislikon keskellä. Kaiken lisäksi oli ihan tuuleton sää, jolloin hajuakaan ei lokista tullut vaan olisi ollut suoraan osuttava kohdalle. Iltapäivällä kyllä järveltä puhaltava tuuli olisi ollut tässä apuna. Tulos kuitenkin tuli, ALO3 ja olen siihen näillä harjoituksilla todella tyytyväinen. Tavoitteena oli vain se, että pääsisimme vähän pitemmälle kuin ensimmäisellä kerralla :) Harjoituksia vähän haittaa se, että Jere on nyt viikot Seinäjoella koulussa ja pitäisi ehtiä sitten viikonloppuna treenailemaan.