Pennuntuoksua…
» Kirjoitettu 20.04.2012
Laitetaan nyt tännekin vielä uutinen Lyytin pennuista. Lyyti sai 17.4. kaksi potraa poikaa. Pojat olivat todella isokokoisia ja jouduimmekin turvautumaan sektioon. Veljesten syntymäpainot olivat; musta poika 638g ja keltainen poika 621g. Molemmat pojat on varattu. Olin kovasti odottanut itselleni narttupentua, mutta onhan tässä jo totuttu siihen, että kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi. Tällä kertaa kaikki nartun halunneet jäivät siis ilman. En toki alustaviakaan varauksia ole ottanut kuin muutaman, koska alunperinkin oli tiedossa, että ei ole suurta pentuetta tulossa. Toisaalta olen äärettömän onnellinen, että poikia tuli kun varsinkin yksi pennun varaaja on odottanut poikaansa jo kolmisen vuotta.
Veljekset ovat elinvoimaisen oloisia ja monesti huomaan jääneeni lumoutuneena katselemaan kun he syövät ja tuhisevat tyytyväisinä. Pentujen katseluun ei voi koskaan kyllästyä. Lyyti on ollut alusta asti erinomainen äiti, joka hoivaa pentujaan antaumuksella. Pari ensimmäistä yötä meni vähän levottomasti ilmeisesti jälkipolttojen takia, mutta sekään ei estänyt pentujen hoivaamista.
Kallea on tietysti kiinnostanut mitä kodinhoitohuoneessa tapahtuu se kun ei enää kuule pentujen ääniä. Näytin sitten uteliaalle toista pentua ja pikkuisen nuuskaistuaan ilmeestä näki, että tietää täysin missä mennään.
Kuvassa veljekset emon hoivassa 2 päivän ikäisinä.
Sairastelua…
» Kirjoitettu 03.04.2012
Ajokoirapentue jäi sitten meillä haaveeksi. Käytimme Shumin eilen lääkärissä ja pelkäämäni diagnoosi osoittautui todeksi. Shumilla on kohtutulehdus ja kohtu poistetaan huomenna keskiviikkona. Antibiooteilla ja kipulääkkeillä mennään siihen saakka. Onneksi tämä oli se helpommin huomattava versio taudista, jossa eritettä valuu ulos ja huomasin sen ajoissa. Nyt sitten toivomme, että leikkaus sujuu ongelmitta ja koira palautuu ennalleen. Jalostuskoiraksi siitä ei tosin enää ole.
Kallella todettiin samalla virtsatulehdus, vaikka tiesin sen oireista jo etukäteen. Toivotaan, että antibiootit puree ja vanha herra selättää vielä tämän tulehduksen. Kalle alkaa olla jo siinä iässä, että enää ei voi puhua vuosista vaan kuukausista, joita on edessä.
Että tällainen pääsiäisviikko on meillä…varsinainen Via Dolorosa.
Kuulumisia 1.4.
» Kirjoitettu 01.04.2012
Maaliskuussa on tapahtunut monenlaista. Pitkältä tuntuva jännitys palkittiin vihdoin kun Lyyti ultrattiin kantavaksi 19.3. Vaikka odotettavissa onkin pieni pentue oli tunne helpottava kun kuitenkin on pentuja tulossa. Nyt on vielä toivottava, että kaikki menisi loppuajankin hyvin.
Toinenkin jännityksen aihe on laitettu alulle eli toiveissa olisi ihan ensimmäinen ajokoirapentue meidän kenneliimme. Shumi kävi vierailemassa FIN MVA FI KVA Puskajussin Kenon luona 18.3. ja peukut pystyssä odottelemme mitä tämä vierailu sai aikaan
Sanni täytti 30.3. jo yhdeksän vuotta, mutta ei ikä ainakaan vielä paina. Samanlainen iloinen ja terve koira on kuin aina ennenkin. Sannin ja Kaukon Elvis -pentuekin tuli 13.3. jo 2 vuoden ikään ja lähentelevät jo aikuisikää. Tai niin aikuista kuin nyt labradoreista voi toivoa tulevan 😉 Simba (KT Tutti Frutti) käväisi maaliskuun lopulla silmätarkastuksessa ja täysin terveeksi oli lääkärin silmät todennut. Hienoa!
Jossain päin Suomea kuulemma on jo tehty mejäjälkiäkin, mutta meillä on lunta vielä parhaimmillaan polveen saakka (ainakin tällaisella mun mittasella). Tänään oli kuitenkin hankikelit ja loistava ulkoilukeli. Tässä on mennyt koko kevät noiden tyttöjen juoksujen ja tiineyden odottelussa niin on jäänyt kaikki näyttelyt ja kokeet vähän taka-alalle. Ehkä tässä pitäisi alkaa jo todella miettimään kevään/kesän suunnitelmia, ainakin Elmon ja sijoitusnarttujen osalta. Pääsiäisenä onkin seuraavat treenit tulossa ja toivotaan, että nuo lumet sulaisi jo sen verran, että pääsisimme maastoharkkoihin.
Loppuun vielä kuvat Sannista 9-vuotispäivänään ja Lyytistä, jolla kuvassa 45 vrk odotusta takana.