Vuoden viimeiset kokeet 28.-29.12.
» Kirjoitettu 30.12.2011
Vielä vuoden viimeiset koeuutiset.
Shumi osallistui Isonkyrön kaksipäiväisiin tutkakokeisiin ja onnistuikin erinomaisesti. Molempina päivinä oli sula maa, vaikka joulukuun lopussa jo ollaankin. Ensimmäisenä päivänä molemmat haut olivat lyhyitä ja ajo sujui mukavasti. Tuloksena oli AJOK 1, 85,38 pisteellä. Sijoitus 2/16.
Toisena päivänä ensimmäinen haku kesti 10 minuuttia, mutta toinen sitten vähän pitempään. Toiseen erään tulikin sitten täysimittainen ajo. Tuloksena oli jälleen AJOK 1, 91,71 pisteellä ja sijoitus 1/12.
Kahden päivän yhteistuloksissa Shumi voitti n. 20 pisteellä toiseksi tulleen koiran ja voitti tutkan + muitakin palkintoja. Palkinnoista tärkein on kuitenkin se, että tämä ihmisrakas koira on osoittautunut toimivaksi ”peliksi” myös metsällä.
Tutkakokeet ovat olleet meidän koirille menestyksekkäitä, sillä viimeksi kun ne pidettiin oli voittajana meidän edesmennyt Kipramme
Kuvassa ”mestari” huilaamassa.