Kuulumisia 30.8.2010
» Kirjoitettu 30.08.2010
Taas on kulunut aikaa viime päivityksestä. Taitaa tuo naamakirja olla syyllinen, että tänne jää uutiset laittamatta:)
No aloitetaan ensin ikävistä uutisista. Heinäkuun lopulla sain Sipoosta surullinen uutisen. Koirantähden Pegasos (2.1.2006-27.7.2010) oli menehtynyt. Tarkkaa kuolinsyytä ei oltu selvitetty, mutta vatsavaivat olivat nopeasti pahentuneet muutamassa päivässä eikä lääkärin mukaan ollut mitään tehtävissä. Koira oli ollut jo monta päivää syömättä ja vatsa oli vain turvonnut. Lepää rauhassa pikku Peko, meidän ihka ensimmäinen lapukkavauvamme.
Sitten muihin uutisiin. Näyttelyitä on kierretty Elmon ja Lyytin kanssa tässä lähialueella. Lyytin saldona on Alajärveltä ROP sekä Mustasaaresta ja Teuvalta VSP. Elmolle kaikista näistä näyttelyistä EH. Seuraavan kerran kokeillaan Seinäjoella lokakuussa jos vaikka Elmon karva olisi siihen mennessä kerennyt kasvaa koko komeuteensa:)
Kävin myös Lyytin kanssa luonnetestissä, mikä oli minulle täysin uusi kokemus. Nyt harmittaa kun en ole aikaisemmin tajunnut viedä Sannia ja Kallea testiin. Lyyti sai ihan kohtuupisteet noutajille 156 p.
Kesän toinen mejäkoe oli Ilmajoella 29.8. ja alkuvaikeuksien jälkeen (jouduin korjaamaan suunnistamani jäljen pari viimeistä osuutta, hukkasin kompassin, olin vähän eksyksissä, näin hirven jne) Lyyti suoriutui kilpailujäljestään hyvin ja tuloksena oli ensimmäinen voittajaluokan ykkönen. Ajattelinkin, että ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin.
Elmon kanssa ollaan jonkin verran harjoiteltu taippareita varten, mutta kania ei vielä ole kokeiltu. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin kaniin pitää kyllä tutustua ennen taippareihin menoa. Kanit ja jänikset on aina kiinnostaneet Elmoa niin valtavasti, että pelkona on ettei kania tuoda.